torstai 13. tammikuuta 2011

Vihan vallasta

Tieteen päivien aamupaneelissa oli aiheena Vihan journalismi, järjestäjänä tiedetoimittajien liitto. Otsikko johtaa sikäli harhaan, että kyse ei ollut journalistisen valinta- ja käsittelyprosessin läpikäyneistä teksteistä, vaan sydämellä ja selkäytimellä niin sanottuun sosiaaliseen mediaan paiskotuista kansalaispläjäyksistä.

Tiedetoimittajien pomo Raili Leino arveli aggression olevan jotain ihanaa ja yhteenkuuluvuutta edistävää, tuskin sitä verkossa nykyisessä määrin muuuten velloisi. Filosofian tohtori ja kirjailija Tiina Raevaara muistutti, kuinka hassua oli kun pääministeri pyysi anteeksi Suomen Sisun julkaistua Muhammed-kuvia saitillaan. Petteri Taalas Ilmatieteen laitoksesta kertoi talonsa tiedotustoiminnan olevan paljolti "sammakkoprofessorien" denialististen heittojen paikkailua. IPCC:n toiminta on evaluoitu ja korjausesitykset huomioon otettu. Jääkiekkomailamallikin on yhä kelvollinen peliväline. East Anglian yliopiston tietomurron merkityskin oli vähän: so what? Virallisen klimatologian merkittävämpi moka liittyy Tiibetin jäätiköiden sulamisnopeuden yliarvioimiseen ja sekin missi on nyttemmin korjattu.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Matti herran kukkarossa

Matti Apunen on sitten aloittanut Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan johtajana. Siinä Eva saattoi saada kaikkien aikojen älykkäimmän johtajansa.

Journalisteja Herrojen Eva on rekrytoinut ennenkin, kuten Uuden Suomen (alkuperäinen!) Jyrki Haikosen 1980-luvulla.

Apusen tilalle Aamulehden päätoimittajaksi tuli Jouko Jokinen Satakunnan Kansasta. Siinä siirrossa taisi uudelleentoteutua AL:n toimituksen toive, joka oli olemassa jo ennen Apusen nousua päätoimittajaksi: että II-päätoimittaja Jorma Pokkisesta ei tulisi vastaavaa päätoimittajaa.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Luotijunalla menee lujaa Kiinassa

Tekniikka & Talouden juttu kertoo, että Kiinaan luotava luotijunaverkosto on osoittanut heti tehonsa. Zhengzhoun ja Xianin välille rakennettu 505 kilometrin junayhteys on vain kaksi kuukautta avaamisensa jälkeen saanut lentoyhtiöt lopettamaan kaupunkien välisen liikenteen kannattamattomana. Jopa 350 kilometrin tuntinopeudella kulkeva juna on pudottanut matkustusajan Zhengzhoun ja Xianin välillä kuudesta tunnista alle kahteen tuntiin.

Suomeen suoranaisia suurnopeusjunia ei kannattane tuoda, mutta manner-Euroopan liikenteen tehostamisessa turbojunilla on urakkaa. Uutisessa kerrotaan myös USA:n suunnittelevan radastonsa suurremonttia.

Euroopassa rautainen elämänreitti voisi kulkea linjalla Madrid-Barcelona-Pariisi-Bryssel-Berliini-Varsova-Vilna-Riika-Tartto-Pietari.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Sokea piste Palestiinassa

Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen sen sanoo STT:n haastattelussa: voimakkaat Israelia tukevat ryhmät länsimaissa ovat yksi syy Lähi-idän kriisin pitkittymiseen.

Äärikristilliset ja -konservatiiviset ryhmät EU:n ja Yhdysvaltain alueella, Suomessakin, lietsovat hänestä vihaa yhtä kansanryhmää, palestiinalaisia, kohtaan tai oikeuttavat siihen kohdistuvaa väkivaltaa. Tarkoitukseen käytetään kirkollisia tiloja ja seurakuntien työntekijöitä osallistuu tilaisuuksiin.

Pentikäinenkin tunnustaa Israelin ja juutalaisten tukemisen hengellisen ja raamatullisen perustan. Hänen mukaansa on kuitenkin menty liian pitkälle, kun tuki konkretisoituu kaiken Israelin valtion politiikan hyväksymisenä.

Niin kai se on, että kritiikittömyys ei ole hyväksi oikein missään asiassa. Israelin olemassaolon oikeuden hyväksymisellä ei esimerkiksi ole mitään tekemistä jyräävän siirtokuntarakentamisen kanssa.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Voi veroja!

Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) on asettumassa kannattamaan rasvaveron käyttöönottoa. Ministeriöille lähettämässään kirjelmässä VRN tarjoaa asiantuntijoitaan hallituksen käyttöön asian selvittämiseksi.

Veron tulisi VRN:n mukaan ohjata välttämään tyydyttyneitä rasvoja ja niin sanottuja transrasvoja.

Jyrki Katainen totesi viime syyskuussa Financial Timesille olevansa erittäin kiinnostunut Tanskan mallisesta rasvaverosta. Tanskassa tyydyttyneisiin rasvoihin kohdistetun veron suunnittelu on pitkällä, mutta se on viivästynyt poliittisten erimielisyyksien ja (kuinka ollakaan) teollisuuden vastustuksen vuoksi.

Kulutusta sopii verottaa mielummin kuin ansioita joten tämä menee siihen jatkumoon. Jahka alati tarkentuvaa tieteellistä tietoa käytetään veropäätösten pohjana, toteutuu rasva- ja ruokaveroissa myös haittaveron tehtävä.

Toki tällaisten taksojen asettamista vaikeuttaa se, jos pääministeri on pikemminkin Valio-mies kuin valtiomies.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Uutisankka ja rampa ankka?

Matti Vanhasen maitoprotesti oli TV-uutisten lähtöaiheena! Maailmassa ilmeisesti kaikki hyvin ja Suomessa vielä paremmin?

Facebook-kaverini arvioi tässä oltavan kepulaisuuden ytimessä: vastakkain eivät oikeasti olisi suomalainen ja ruotsalainen maito vaan Valio ja Ingman, joista jälkimmäisen hallitus ei ole pellervolaisten miehittämä.

Toisen arvion mukaan Vanhanen halusi tosiasiassa lehmät kauppoihin..

torstai 10. joulukuuta 2009

Protestiminareetti Sveitsiin

Sveitsissä kenkäkauppaketjun omistava Guillaume Morand pystytti protestiksi taannoiselle kansanäänestykselle yrityksensä katolle minareetin.

Morand, joka ei ole muslimi, sanoo olevansa häpeissään maanmiestensä päätöksestä kieltää minareetit. Morand muokkasikin lähellä Lausannea sijaitsevan yrityksensä katolla olevan savupiipun minareetiksi vastalauseena äänestystulokselle.

Tämäntapaista vastavetoa odotinkin kalvinistisen kantaväestön suunnalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut järjestää rahankeräys edes muodollisen minareetin pystyttämiseksi.